| |
Teksti: Martin
Berka, kuvat: Tommi Posa
Yhä vierii sammaloitumatta... Rolling Stones -kitaristi Ron Wood oli ensimmäisten ”nimisoittajien” joukossa kantamassa ESP:n kitaroita lavalle kahdeksankymmentäluvun puolivälissä. Luonnollisesti miehen mitoilla valmistettiin tuota pikaa myös nimikkomalli. ESP:llä on ollut muutamakin erilainen Ron Wood -malli vuosien saatossa, mutta tämä nyt kokeiltavana ollut – Custom Shopin veistämä versio – on säilyttänyt piirteensä muuttumattomina alusta saakka, ja on itseasiassa valmistajansa nimikkomalleista kaikkein pitkäikäisin. Soittimen perustana on 1960-luvun alun Fender Telecaster Custom, johon on sitten tehty tiettyjä muutoksia Ron Woodin toiveesta. ESP:n kitaran runko on koottu kahdesta leppälankun palasta, ja
reunaa kiertää kermanvaalea lista. Testisoittimen väritys
oli kerrassaan upea kolmisävyinen loimu, mutta seuraavat soittimet
saavat ylleen joko mustan tai fiestan punaiseksi kutsutun värin.
Toinen poikkeus nimikkomallin vakiomuotoon oli testikitaran ruusupuinen
otelauta, jonka sijasta käytetään jatkossa vain yhtenäisestä
vaahterasta veistettyä kaulaa, ilman erillistä otelautaa. Metallitavara on sekin sekoitus vanhaa ja uutta. Virityskoneistot
noudattavat Klusonin alkuperäistä 1950-luvulta peräisin
olevaa mallia, mutta ilmeisestikin Gotohin valmistamassa tallassa on
perinneratkaisua muokattu reippaalla otteella. Kielet pujotetaan paikoilleen
edelleen rungon takakautta, mikä onkin soinnin keston suhteen mainio
asia. Mukavuutta taas lisää se, että tallan pohjalevyn
reunoja ei ole taivutettu sivuilta ylöspäin. Ja tarkemman
intonaation edistämiseksi jokaisella kielellä on oma, säädettävä
tallapalansa. Tässäkin kohden mukavuus on huomioitu ja tallapalojen
korkeudensäätöruuvit on mitoitettu niin, että niiden
kannat pysyvät aina tallapalan sisällä, eivätkä
pilkistele esiin kämmensyrjään rahnaten. Näytteen kitarat on äänitetty perkussioluupin päälle V-AMP2 -laitteen kautta. Miksaus ja äänitys tehtiin GarageBand-softan avulla. Vasemman kanavan komppikitarassa on käytössä vain kaulamikki, oikeanpuoleisessa molemmat, ja soolokitaran ääni poimitaan pelkästä tallamikrofonista.
Riffiä myyvät
Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta
maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä
sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
|