| |
Teksti: Tommi Saarela Mopolla tähtiin! Gretsch on vanhimpia toimivia rumpuvalmistajia. Perinteen velvoittama yhtiö ei julkaise uutuuksia ihan solkenaan – New Classicia mainostetaan ensimmäisenä uutena rumpusarjana 50 vuoteen! Koesoittoon napattiin malliston roudattavin ja retroin, ”Bop”-moposetti. New Classicia on tarjolla kolmena ”shell pack”-settinä,
joista koeponnistuksessa käväissyt Bop on pienin. Tomien ja
bassarien valikoima shell packeissa on rajallinen, mutta uusia klassikoita
saa lisäksi kappaletavarana, jolloin tarjonta laajenee tomeissa
kasituumaisesta kahdeksantoistatuumaiseen, ja bassareissa siitä
eteenpäin aina järeään 24-tuumaiseen hevitykkiin.
Virvelit myydään aina irrallisina. Rumpuja kootessa paljastuu, että uutuusmallistokin tekee kunniaa
pitkän linjan rumputehtaan traditiolle. Klassisiin ominaisuuksiin
kuuluvat esimerkiksi normista poikkeavat runkojen 30 asteen reunaviisteet,
joiden tarkoituksena on lisätä sointiin alakertaa ja resonanssia. Tömähtää muikeasti New Classicit toimitetaan hyvillä merkkikalvoilla, niin kuin
pitääkin, kun ajattelee satsin isohkoa hintalappua. 18-tuumainen
pikkubassari on varustettu Evansin EQ4-kalvolla, ja 6-kerroksisella
rungolla on paksuutta 7,5 millimetriä.
Riffiä myyvät
Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut myymälät kautta
maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä
sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
|