Akustisen Kitaran festivaaleilla Hollannissa

Tässä vaiheessa kolumnisarjaa olen päättänyt siirtyä hetkeksi toimittajan näkövinkkeliin, jotta palstani ei jämähtäisi liikaa samoihin uomiin. Ensimmäisessä osassa tätä väliaikaista suunnanvaihtoa on tarkoitukseni raportoida hieman kokemuksiani Hollannissa pidetystä akustisen kitaran festivaalista.
Akustisen kitaran soitto omaa tuollaista erityistä erikoisasemaa täällä Keski- ja Eteläeuroopassa. Kuuluisia tyylilajeja ovat mm. Django Reinhardt -henkinen manouche kitaran soitto ja espanjalainen flamencokitarointi. Niinpä tuollaisia erilaisia akustiseen kitaraan keskttyviä festivaaleja löytyykin vuoden mittaan eri puolilta Eurooppaa.

Kun minulle koitti pitkästä aikaa keikkailusta vapaa viikonloppu päätin lähteä akustisten kitarafriikkien sekaan Hollannin suurimmalle, Raaltessa pidettävälle festivaalille. ( www.acousticstrings.nl) Tuo festivaali järjestetään vuosittain pienessä Raalten kylässä n. 100 km Amsterdamista itään. Nyt oli vuorossa jo seitsemäs kerta.
Festivaalilla esiintyi tänä vuonna koko joukko maailman parhaita akustisen kitaran soittajia, kuten Tommy Emmanuel, Sylvain Luc, Richard Smith, ihan vain joitakin nimiä mainitakseni. Tarkoitukseni oli myös päästä haastattelemaan muutamia noista edellämainituista kitaristeista (Sylvain Lucin ja Richard Smithin minihaastattelut seuraavat tässä kolumnisarjassa tulevina kuukausina…)

HUOM! Oheinen katkelma oli vain lyhyt näyte Kari Antilan Muusikkona maailmalla -kolumnista, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffi-lehden painetussa versiossa. Kolumnin mieleen nostamia ajatuksia voit jakaa jättämällä kommentin sivun alaosaan..

Kommentoi:

goldbullet.gif (131 bytes) Paluu